Palataampas pitkästä aikaan markoravinteiden jakaumiin! Tosiaan elo-syyskuun vaihteessa jäi pari viikkoa seuraamatta tarkemmin syömisiä Rooman reissun vuoksi, mutta nyt on taas kolme viikkoa pidetty kirjaa ja pyritty terveellisyyteen. Nykyään on jo aika helppo pitää rasvojen määrä alhaisena, hiilaripitoisia herkkuja sen sijaan on vaikeampi vastustaa ja välillä tulee syötyä karkkia useammankin kerran viikossa, tosin melko kohtuudella kuitenkin. Oon kyllä suunnitellut että voisin pitää jonkun kunnon herkuttelupäivän, jolloin antaisin itselleni luvan herkutella oikein olan takaa. Toisaalta oon kyllä huomannut, että herkutella voi kyllä ihan normiruoallakin, ollaan tehty pitsaa ja täytettyjä herkkupatonkeja joskus iltaisin, ne on kyllä namia!
Yksi `terveellinen herkku` mihin olen jo melkein koukussa, on kalkkunaleikkeleet! :D Kesän aikana siirryin kokonaan kinkkuleikkeleistä kalkkulaleikkeleisiin, ja niitä menee kyllä välillä ilman leipääkin! :D En tiedä onko kellään muulla tällaista himoa, mutta itse pidän hieman siitä makeastakin mausta ja kaikenlisäksi kalkkuna on vähärasvaista. Joten niitä sitten vaan nassuun. Minitomaatit menevät edelleen makeanhimoon, tosin ne on niin kalliita ettei niitä viitsi koko ajan ostaa. Appelsiinit ovat myös hyvä välipala, lisäksi tietysti sillointällöin proteiinipatukat, itselläni low-carb-tyyppiset. Maustamaton jogurtti on myös jotenkin mun makuun todella hyvää, en enää oikein välitä makeutetuista jogurteista kun olen maustamattoman makuun päässyt! :)
Mutta joo....niihin makroravinteisiin.
Hiilareita tuli syötyä kolmena edellisenä viikkona keskimäärin 174g/pv. Vaihteluväli oli 105g-309g.
Rasvaa söin 41g/päivä, eli selvästi vähemmän kuin edellisellä/aikaisemmilla periodeilla. Toivotaan, että se rasvaprosentti rupeaisi pikkuhiljaa tippumaan. Oon myös miettinyt, onko vähärasvainen ruokavalio sittekään mulle se sopivin, saisiko karppauksella parempia tuloksia ja nälän pienenemään vai mitä...mutta tulin kuitenkin siihen lopputulokseen, etten pysty luopumaan hiilareista niin paljon, että voisin sanoa karppaavani, joten ehkä pitäydyn vielä nykyisessä ruokavaliossani, varsinkin kun pikkuhiljaa se alkaa ehkä käymään helpommaksi. Välillä tosin tekee mieli suklaata ja haluaisin leipoa vaikenlaisia valkosuklaapiirakoita ja muffinseja, mutta kun niitäkin syö vain silloin tällöin, pystyy rasvat pitämään kohtuudessa. Tulevilla viikoilla aion siis edelleen pidättäytyä rasvojen kohdalla max 50g päiväannoksessa, joskin alle 40g ei ole järkevä mennä eikä tarkoituksenmukaistakaan jotta kroppa toimisi kuten pitää.
Proteiinin saantia olen tietoisesti hieman kasvattanut, koska se pitää nälkää ja haluan lihasten vähintään säilyvän, mielellään hieman kasvavankin saliharrastuksen myötä. Kovin suuria tuloksia en kylläkään voi lihasten suhteen odottaa koska käyn kuitenkin vain sen kaksi kertaa salilla. Jos haluaisin kunnolla kehittyä niin treenikertoja pitäisi lisätä ainakin yksi viikkoon. Mutta koska olen hieman laiska, ei into tähän riitä ja näin ollen tyydyn lihasten ylläpitoon, kiinteyttämiseen ja hyvin hitaaseen kehitykseen.
Proteiineja söin tällä periodilla keskimäärin 123g/pv.
Kaloreita söin keskimäärin 1700kcal/päivä. Painonlaskun pitäisi siis olla hidasta mutta kohtalaisen varmaa kulutukseni huomioon ottaen. En omista puntaria, käyn salilla vaa`alla sillointäillöin ja katsotaan jos lähipäivinä ottaisin taas lukemat. Tarkottaa vaan sitä, että pitäisi mennä heti aamusta salille, jotta saisi sen ns. aamupainon otettua. Kilot on pysyneet siinä 56kg tienoilla, laskusuunnassa pitäisi kuitenkin olla ja näin toivotaan. Vyötärön toivoisin vielä myös hieman kaventuvan, en ole varma pääsenkö tästä pömpöttävästä vatsastani ikinä eroon, mutta pienikin muutos tekee kuitenkin hyvää. :)