Eilen oli siis se pt tapaaminen. Kuten jo valmiiksi tiesinkin, tulisi minun vähentää herkuttelua :P Pt toivoi että alkaisin syömään pieniä märiä hiilihydraattipitoisia RUOKIA (ei herkkuja:D), jottei niitä herkuttelukohtauksia sitten puskisi aina päälle. Lisäksi ruokarytmiä pitää tarkistaa, siihen oli ihan hyvät perustelut. Aamupalaa en ole juuri koskaan syönyt, en ole siihen ikinä opetellut, mutta tulevaisuudessa ehkä pitää sitäkin harjoitella. Sovittiin, että pt seuraa tämän viikon syömisiäni kiloklubissa, jonka jälkeen antaa palautetta ja antaa samalla suunnitellun treeniohjelman.

Tarkoitus on, niinkuin tähänkin asti, tehdä viikottain lihaskuntoa sekä kestävyyttä. Mun sykemittarista on ollut jo pitkään patterit loppu, ne pitäisi saada vaihdettua jotta pystyisin taas sykkeitä seuraamaan. Mun pitäisi juosta alhaisilla sykkeillä, jotta kroppa alkaisi polttaa rasvaa hiilihydraattivarastojen sijaan. Marraskuussa kävin IN Body -mittauksessa jossa rasvaprosentti oli 27,2, sitä pitäisi saada laskemaan. Tuosta mittauksestahan on jo puoli vuotta aikaa, luulen, ettei se rasvaprosentti ole ainakaan laskenut! :D

Joudun myös ehkä luopumaan niistä tehotreeneistä, Pop Pilateksesta!!!!! Se oli täysi yllätys ja hieman surullinen sellainen, koska tuo on ollut ainoa tapa jolla olen jaksanut tehdä aktiivisesti vatsoa.... :( Lankku on myös kielletty, sitä kyllä vihaan muutenkin että se ei haittaa! Pt lupasi tehdä mulle jotain uutta vatsatreeniä, muutakin kuin pelkkiä perusrutistuksia, toivotaan että oli hyvä :) Tämä terveydellisistä syistä... :( Mulla on ollut puolisen vuotta korkeat verenpaineet vielä tuntemattomasta syystä, välillä oli lääkityskin mutta se jouduttiin haittavaikutuksien vuoksi lopettamaan. Tollaset staattiset liikkeet voi vielä pahentaa tätä, joten ne on nyt pannassa :(
Kaikenkaikkiaan tapaaminen oli mukava, näistä em. asioista lähdetään liikkeelle, katotaan mitä tuo tullessaan! Tavoitteesksi siis asetin parin kilon painonpudotuksen, kiinteytymisen, rasvaprosentin laskun sekä pientä lihaskasvua :)


Kohta olenkin lähdössä salille, ajattelin taas pyörän sijasta hölkkäillä sinne. Iltapäivällä hieman kaupungille ja sit leffaan katsastamaan uusi Lumikki! Yleensä en ole mikään nykyfantasian suuri ystävä, mutta kyllä tämä on nähtävä! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti