torstai 30. elokuuta 2012

In Body

Kävin toissapäivänä In Body -mittauksessa eli kehonkoostumusmittauksessa. Viimeksi vastaavassa kävin vajaa vuosi sitten marraskuussa, joten oli kiva verrata tuloksia. No oliko mikään sitten muuttunut???

No eipä ihan huikeasti. Suurin muutos oli tapahtunut viskeraalisen rasvan, eli ns. pahan sisäelinrasvan arvoissa. Arvonhan suositellaan olevan alle sata, v. 2011 mulla se oli 44,1 eli oikein hyvä. Ja nyt se oli pienentynyt 36,1 eli edelleen oikein hyvä! Onhan se mukava että arvo on pienentynyt, mutta olisin toivonut muissakin arvoissa muutoksia. Okei, jalkojen lihasmassa oli hieman noussut, kyse on kuitenkin vain muutamista desimaaliluvuista. Lihastasapaino oli normaali, kaikki arvot oli oikeastaan normaalia keskivertoa. Paino näytti aika saman kuin viime vuonna, 55,2kg mutta en ihan usko siihen koska tänään kun kävin salilla puntarilla niin vaaka näytti lähemmäs 57kg, enkä todellakaan ole syöpötellyt parin päivän aikana lisäkiloja. Enkä ole painanut vielä missään välissä alle 56kg, niin aika jännä että se yhtäkkiä oli tippunut melkein kilon ja sitten tullut pari kiloa lisää parin päivän aikana...

Rasvaprosentti oli tippunut alle prosentin, 27,2:sta 26,6%:n. Eli pientä tiputusta mutta miksi ei enemmän??? Olen kuitenkin tehnyt aika paljon elämäntapamuutoksia tässä välillä. Vähäsen harmittaa... :( Rasvamassaa oli kadonnut vain 0,3kg.... Lihasmassakin oli kasvanut vain 0,4kg!!! Äh, nyt pitää unohtaa koko mittaus...se ei tällä kertaa motivoinut! :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti