keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Syysdepistä havaittavissa!

Hei taas!

Blääh, työviikko puolessa välissä, loman jälkeen motivaatio on vielä vähän hakusessa! :D Noh, onneksi nyt on pari vapaata, viikonloppu meneekin sitten töissä. Perjantaina aioin kylläkin mennä katsomaan kaverin bändiä pubiin, mutta tarkoitus ei ole viettää iltaa kuitenkaan ihan pitkän kaavan mukaan jotta jaksaa sitten töissä ahertaa :)

Treeniviikko on lähtenyt käyntiin myös, tosin juoksu on jotenkin takunnut. Tuntuu, että maratoonin jälkeen ei ole päässyt ollenkaan sellaiseen hyvään vauhtiin, juoksu ollut raskasta ja jotenkin lenkille lähteminenkin on ollut vaikeaa. Oon silti tyytyväinen, että oon kuitenkin liikkunut, motivaatio-ongelmista huolimatta. Vielä olis loppuviikolle yksi sali ja juoksulenkki jäljellä.



Ruokailujen osalta alkuviikko on mennyt hyvin, viime viikolla tulikin ylitettyä turhan useana päivänä 2000 kalorin määrä, tarkoitus on kuitenkin vielä se parin kilon painonpudotus. Rasvoja tuli myös syötyä useampana päivänä yli 50g, nyt sit oon tasotellu vähän näitä lukuja ja toivotaan että päästään taas siihen tuttuun balanssiin. Parin viikon osalta tuosta syyskuun alusta jäi niitä kaloreita laskemattakin Rooman reissun takia, joten puntaroin syömisiäni vasta sitten ensi viikon jälkeen. Mutta todettakoon sekin, että syyskuun alussa tuli syötyä normaalia enemmän hiilareita ja rasvaa, joten odotetusti paino ja kroppa on vähintään junnannut paikoillaan. Tällä hetkellä tuntuu, että turvotusta on jonkin verran, ja vähän harmittaa kun edistystä ei tunnu tapahtuvan..



Välillä sitä miettii, että miten voi olla näin vaikeaa saada pari kiloa pois ja turvotuksen katoamaan. Itse kun kuitenkin säännöllisesti liikkuu ja seuraa syömisiään, jotkut eivät tee mitään ja näyttävät silti upeilta. Onko sitä itse saanut vain niin huonot geenit vai mikä mättää? :D Muutos tuntuu vievän ikuisuuden. Sillähän sitä itseään motivoi, että kun terveellisyydestä tekee elämäntavan, niin tulokset myös säilyvät. Mutta toisaalta sitä tietää, ettei varmasti sitä loppuelämän tule kieltäydyttyä herkuista ja liikuttua joka viikko aktiivisesti. Ja että se aineenvaihdunta ei tästä tule paljoa paranemaan, vaan suinkin laskee tulevaisuudessa kuin lehmän häntä. Pitääkö sitä kymmenen vuoden päästä tehdä sitten tuplasti töitä?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti